Duo Liisa Matveinen & Tellu Turkka

kuva: Roosa Juvonen

Duo Liisa Matveinen ja Tellu Turkka

Tasan 20 vuotta sitten otettiin vastaava kuva Matelin pirtin ikkunasta Kilpiäisen Jaakon toimesta Mateli-levyn kantta varten. Tänä kesänä aloitimme uudelleen yhteistyön ja keikat alkoivat samalta paikalta: Parppeinvaaran runonlaulajan pirtiltä. Saimme tuntea ja yleisöltäkin kuulla, että Matelin ja Vienan naisten laulut ovat vahvasti hengissä, jopa entistä vahvempina ja syvempinä nyt, kun elämänkokemusta on karttunut kummallekin. Ensi vuonna Mateli-levy, jonka lasken urani hienoimpien joukkoon, täyttää 20 vuotta ja aiomme näkyä ja kuulua!

Duo kantelein ja harpuin on helposti liikuteltavissa, joten tilatkaa pois!

25.6.2018

Tellu